Pekka Halosen seuran ja Martta Wendelin Seuran yhteinen kahden päivän jäsenretki suuntautuu Pekka Halosen kotiseudulle Lapinlahdelle 22.–23.8. Matkalle ovat tervetulleita kaikki, ei tarvitse olla kummankaan seuran jäsen.
Ohjelma
Menomatkalla kahvittelemme Ramin konditoriassa Mikkelissä ja nautimme lounaan Matin ja Liisan asemalla Lapinlahdella. Paikkakunnan kiertoajelulla tutuksi tulevat Halosen suvun merkittävät kohteet. Vierailemme Taidemuseo Eemilissä tutustuen esillä olevaan näyttelyyn ja pääsemme tutustumaan myös museon kokoelmatiloihin. Myös Juhani Ahon kotipaikka Väärnin pappila on retkiohjelmassa, jossa nautimme myös pannukahvit.
Yövymme Kuopiossa Kylpylähotelli Kunnonpaikassa, jossa myös sunnuntaiaamun aamupala on tarjolla.
Sunnuntain ohjelmassa ovat Kuopion korttelimuseo, Joroisten kirkko Pekka Halosen alttaritauluineen sekä Mikkelin puutarhapuisto. Päivän lounaspaikka on Joroisten Jari-Pekka ja iltapäivän kahvit nautitaan Heinolan Harjupaviljongissa. Matkan varrella bussissa myös seurat esittäytyvät ja tarinoidaan muun muassa Martta Wendelinin ja Maija Halosen ystävyydestä.
Matkan järjestäjä ja hinta
Matka toteutetaan yhteistyössä Ryhmämatkat RuotiBussin kanssa. Matkan hinta on 236 €/hlö/2hh. 1hh lisämaksu on 74 €. Hinta sisältää bussimatkat varustellulla turistibussilla, hotellimajoituksen, ohjelmassa mainitut lounaat ja kahvittelut, kiertoajelun, Väärnin pappilan vierailun. Seurat tukevat matkaa maksamalla opastuskulut museokohteissa.
Museoiden pääsymaksut osallistujat hoitavat itse joko Museokortilla tai maksavat museoissa pääsymaksun (Taidemuseo Eemil, ryhmähinta 9 €/hlö ja Kuopion korttelimuseo 8 €/aikuiset tai 5 €/eläkeläiset).
Jokaisen matkustajan tulee itse huolehtia matkavakuutuksestaan!
Ilmoittautuminen 11.6. mennessä Lyytissä osoitteessa https://www.lyyti.in/Lapinlahti2026
Tarkempi matkakuvaus ja aikataulu (pdf)
Tiedustelut matkasta Taina Piira, taina.piira@gmail.com, p. 040 502 3878
tai Tarja Kärkkäinen, tarja.m.karkkainen@tuusula.fi
Toivotamme teidät lämpimästi mukaan yhteiselle retkelle!
