Pekka Halosen seuran vuosi alkoi upealla taidelahjoituksella. Olemme saaneet seuran kokoelmiin vuonna 1928 maalatun Pekka Halosen teoksen Syysmaisema Kuhmoisista. Maisema on maalattu Halosten Kuhmoisten kesäpaikan läheisyydestä Lumminvuorelta, kohti Kotakosken kylää. Lukuunottamatta pieniä muutoksia, kuten yhtä purettua aittaa ja kivisillan paikalle rakennettua kävelysiltaa, paikalla näyttää edelleen lähes samalta.
Teos on aikoinaan ostettu suoraan Pekka Haloselta, ja annettu lahjaksi pääministeri, professori Lauri Ingmanille. Saman suvun hallussa vuosikymmenet ollut maalaus on palannut takaisin Halosenniemeen ja siihen liittyvä ajatus elämän ja taiteen kierrosta tuntuu lohduttavalta. Maalauksen historia siis tavallaan jatkuu kotona.
Syysmaisema Kuhmoisista -teos on esillä Halosenniemen kesänäyttelyssä ”Miljoonamänty – maisemamaalauksia Pekka Haloselta ja aikalaisilta” 3.5.–15.9.2024.
Pekka Halosen seura kiittää lämpimästi lahjoittajia!