Pekka Halosen taidetta Lapinlahdella kesällä 2021
Pekka Halosen seura on tukemassa Pekka Halosen kotikonnuilla Lapinlahdella sijaitsevan Taidemuseo Eemilin ensi kesän näyttelyä ”Taiteilijan tie – Eemil ja Pekka Halonen”. Koronapandemian vuoksi viime kesältä siirtynyt näyttely on esillä 28.5.–5.9.2021.
Kuvanveistäjä Eemil Halonen ja taidemaalari Pekka Halonen olivat serkuksia. He viettivät lapsuutensa Lapinlahdella Linnansalmen Halolassa asuen ja eläen saman maatilan pihapiirissä. Kun heidän perheensä joutuivat luopumaan tilasta vuonna 1888, muuttui tulevaisuus epävarmaksi. Miten serkukset tästä tilanteesta päätyivät taiteilijan tielle? Vastaus ei ole yksiselitteinen, mutta varmasti suvussa elävä koulutuksen arvostus, taiteelliset taipumukset ja kokemukset ja lopulta vahva halu veivät ensin Pekka Halosen ja myöhemmin hänen vanavedessään Eemil Halosen taiteen pariin. Taiteilijan tie kertoo mielenkiintoisella tavalla molempien serkusten elämästä tuoden esille niitä keskeisiä yhtymäkohtia, joissa heidän taiteilijan tiensä risteävät.
Eemil ja Pekka Halosen elämäntyöt keskittyivät kuvataiteelliseen tuotantoon. Heidän teoksensa kuvastavat suomalaisten taiteilijoiden merkittävää roolia kansallisen identiteettimme rakentamisessa. Heidän sosiaalinen nousunsa köyhästä maaseutuyhteisöstä nuoren kansakunnan sivistyneistöön nivoutuu osaksi kansamme tarinaa ja heidän taiteilijauransa mielenkiintoiseksi osaksi kulttuurihistoriaamme.
Näyttelyn toteutetaan yhteistyössä Pekka Halosen seuran ja Halosenniemen museon kanssa.